Harmittavan harvassa blogissa saa lukea elämän haasteista, hankaluuksista, murheista , sairauksista ja sen sellaisista.

Halutaan näyttää ulkokullattu ja siloteltu totuus. Asetellaan astiat ja kukat somasti , poistetaan kuvista häly ja meteli, sotku.

Juuri se mistä minä olen kiinnstunut.

Luulen, tai ainakin uskon ja pienellä varauksella jopa toivon , että onnellisten blogien kirjoittajilla olisi elämässään edes niitä pieniä jokapäiväisiä murheita.

Minua kiinnostaisi tietää mitä täydellisyyttää kuvien ja kirjoitusten takana sitten oikeasti on.

Mutta sitä en saa tietää koskaan. 

Minulle jää vain kuristava tunne siitä että oma elämäni ja blogini onkin jotain ihan muuta. Tavallista elmää tavallisine (kaiketi) murheineen.

Tänään minä sinnittelen. Söin viikolla makkaran ja roskaruokaa,,,ja kesälomalle lähtevän työkaverin tuomaa mokkapiirakkaa vai mitä se oli.....

Paino junnaa ja mieli on synkkyyden sumentama.

Jos ,,,,mutku,,,,, ei,,,,,,

jos tulet, mistä minä sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana ?

Silmissä kolme valtamaerta, huulilla kuuden kevään linnut ja

naurulle tuoksuvat tuulet?

Onni , jos minä nukun, herätä minut.

Ravistele tyhjäksi minun surujeni pähkinäpuu.

Onni , kun se saapuu se kantaa suurta säkkiäsylissään.

Siihen se minun murheeni kätkee kaikki, virran vietäväksi.

Tommy Tabermann

Sali, hiki, rakko varpaassa.

Haisevat treenivaatteet, kassissa vesipullo.

Peilikuva sama, vanha, eltaantunut.

Pieni pilke silmäkulmassa. Toivo.

Usko.

Minun harmaat hiukseni. Sektioarpi, napaan saakka. Vaaleana muistona.

Kuin ohikiitävän hetken häivähdys onnea.

Kunnes lannistun, ajattelen kaurapuuroa.Kaikkea kokemaani.

Katkeruus, viha, kauna.

Milloin sinä vangitsit minut.

Nyt ajattelen vain tätä saavutusta. Muu on historiaa tai tulevaisuutta.

Nälkää ei voi pantata, sitä ei voi olla huomioimatta, sitä ei voi ohittaa. Nälässä ei voi mennä nukkumaan, karkkikauppaan (saati sitten rautakauppaankaan) tai muutoin vain leipoa juustokakkua vain katsellakseen ja kuvatakseen sitä. 

Jos onnistuisi olla ja elää niin ettei herätä kammottavaa nälkä petoa täyteen voimaansa. Nimittäin se on kuin musta aukko. Herätessään olet kadotuksen oma. Ja siinä ei se olkapäällä ruikuttava ji/jan tai mikä lie helvetin enkeli tai muukaan kerkiä sanoa mikrosekunnin sadasosaakaan. Kaikki käy silloin myös ne kaksi vuotta vanhat joulusuklaatit ( oletuksella että niitä mukama olisi jemmassa jossain).

Jos minä uskoisin ja kokeilisin ja uskaltautuisin kokeilemaan. Olla siis herättämättä kamalaa nälkävelkaa. Syön kun on nälkä ja laadukasta tavraa, En minä bensa autoon laita polttoöljyä tai hiekkaa. Mutta miski minä omaan suuhun tungen kaikkea minkä kyllä jokainen tietää olevan epäterveellistä. 

Voi kun tämä minun pieni pääni tässä universumin kaikkivoipaisessa mitättömyydessään osaisi edes tämän yhden asian oppia. 

Don´t fight with  hunger, it eats you eventually.  

Treeni kulkee ja etupäässä se on hauskaa ja vie stressiä jota ON.

Kokeilen hokea itselleni että ei ole kiire. Ja eihän tässä olekaan. Mutta silti. Taas törmään minun 43 v kroppani omaan tahtoon. Se ei halua menettää saavutettuja etujaan herkillä. Se lataa itsensä aseisiin minun uudenlaista ajatteluani ja suunnitelmaani kohtaan. Se pyrkii joka helvetin rasvasolun pitämään valmiina nälänhädän varalle. Jos kokeilenkin heiluttaa paattia syömällä salakavalasti vähemmän kuin ennen se kertoo aivoilleni omituisia signaaleja.

 Kokeilen sinnitellä. Koska valinnan varaa ei ole. Mitä hytöytä olisi antaa periksi. Se tarkoittaisi sitä että näillä mennään ja lisää lastia kertyisi. Ei kovin houkuttelevaa. 

Kävin in body mittauksessa. Paino tosiaan laskenut vaivaiset 400 grammaa. Viskeraalirasva laskenut 240 -->230 tasolle ja kaikki muut parametrit pysyneet samassa. Tulos saavutettu kuukaudessa. Aivan sairaan loisteliasta. Voisin ajatella saavuttavani tavoitteeni 20 vuoden kuluessa jolloin arviolta olsisin 63 v, joten aikaahan siis oli vai miten se meni jos siis hengissä pysyy....

Kaikkiminulleheti,,,pää hokee,,,suus söis, maha vetäis,,,jos vain jalat jaksaisi kantaa...

Lastasin eilen 4 tuntia betonilaattaa peräkärryyn ja sieltä pois. Ihme etten ole tätä kipeämpi. 

Lapset ovat kuitenkin terveitä. Minä ja miehenikin. 

Mennään näillä.

Tänään on PT treeni lähialueen liikuntapaikalla. Odotan sitä innolla vaikkakin voimaa vievää psyykkistä kuormaa on pää täynnä,

Haluan muistaa Mauno Koiviston sanat; Valtaa ei saa antaa sellaiselle joka haluaa valtaa käyttää. Viisasta.

Tsemppi päällä vaikka myrskyä onkin ollut monenlaista,,,,,,

Oon alkuviikon tehny töissä semmoista paperihommaa ja pakollisia juttuja. Mutta tiedän kokemuksesta ettei se paperihomma tässä työssä loputtomiin kestä. Viimeksi flunssan jälkeen kun tämä tuli niin olin ensin 4 vko sairaslomalla ja sitten vielä kuukauden osasairauspäivärahalla. 

No voitte arvata että ei siinä kauheesti lenkkeillä tai treenata kun on pientä flunssaa ja tuommosta halvausta kehissä....ajatukset menee omia negatiivisluonteisia dystymiamaisia polkujaan. 

No lohduttaudun sillä , että vaikka en nyt ihan malliesimerkillisesti ole syönyt niin kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin aikaisemmin ja positiivista on myös se muutos, että nyt sentään mietin mitä laitan suuhuni. Aikaisemmin lappasi menemään ajattelematta.Voisiko sanoa että huonoon olooon, hyvään oloon, vetelään oloon, ähkyyn, nälkään, mielitekoon, muuten vain ja kaikkea näiden väliltä.

”Vaikeudet ja vastoinkäymiset opettavat meille enemmän kuin menestyminen ja onnistuminen”

Pt lähetti viestiä ja kyseli kuulumisia. Vastasin totuudenmukaisesti. Viikko oli siihen saakka mennyt hyvin. Täytynee tähän nyt kuitenkin tunnustaa että nimen omaan siihen saakka. En oikein päässyt kiinni siihen eiliseen fiilikseen mikä iski. No siis onneksi jääkaappi oli tyhjä. Mutta yllättävää syötävää sitä silti löysi. Hain lapsille Happy meal ateriat ja tietysti sitten söin ne rippeet mitä niistä jäi ja nuorimmaisen irtokarkkeja tuli varastettua muutamia. Hän kyllä huomasi sen ja sai melkomoiset itkupotku raivarit kska juuri tietysti söin SEN karkin joka oli kaikista paras. Lupasin ostaa uuden ( aikomattakaan tehdä niin ) mutta sainpa huijattua hiljaiseksi. ( Kamala äiti). Lisäksi söin kaksi lähes homehtunutta karjalanpiirakkaa. Joita en siis olisi missään nimessä syönyt mikäli kaapissa vain olisi ollut jotain muuta. Mutta jos valittavana oli porkkanaa, sinappia, silliä, maitoa ,jauhoja, suolaa ja sen sellaisia mausteita niin pakkohan se on syödä sitä mikä nyt edes jotenkin saattaisi mennä alals. Ja tietysti löytyi majoneesia,,,voi prkl,,,sitä sitten päälle. Siinä kanssa diettaajja. On tämä kuulkaa perseestä. Mikä ihme tuolla päässä viiraa että pitää syyä jo lähes homeista safkaa...Kertokaa mulle....

No se siitä. Tänään on uusi päivä. Ja eikös se kaiken muuttaa voi :)tai ainakin olla edellispäivää parempi.

Ja toisaalta. En kuitenkaan ostanut mäkkäristä itselleni ateriaa tms....en kuitenkaan ostanut itselleni karkkilastia enkä kuitenkaan syönyt jääkaapista sitä kaikkea mitä sieltä olisi voinut syödä...joten kaippa se loppupeleissä on kuitenkin ihan psitiivinen asia...