Minun kaikki aikaisemmat laihdutukset ovat kaatuneet nälkävelkaan. Minulla on ollut pakottava tarve syödä ja pakottava tarve olla syömättä. Ja tiedättekö. Aina se pakottava tarve syödä on voittanut. Erityisesti pusskeittokuurien ja mitä lie litkujen jälkeen.

Nälkää ei voi pantata, sitä ei voi olla huomioimatta, sitä ei voi ohittaa. Nälässä ei voi mennä nukkumaan, karkkikauppaan (saati sitten rautakauppaankaan) tai muutoin vain leipoa juustokakkua vain katsellakseen ja kuvatakseen sitä. 

Jos onnistuisi olla ja elää niin ettei herätä kammottavaa nälkä petoa täyteen voimaansa. Nimittäin se on kuin musta aukko. Herätessään olet kadotuksen oma. Ja siinä ei se olkapäällä ruikuttava ji/jan tai mikä lie helvetin enkeli tai muukaan kerkiä sanoa mikrosekunnin sadasosaakaan. Kaikki käy silloin myös ne kaksi vuotta vanhat joulusuklaatit ( oletuksella että niitä mukama olisi jemmassa jossain).

Jos minä uskoisin ja kokeilisin ja uskaltautuisin kokeilemaan. Olla siis herättämättä kamalaa nälkävelkaa. Syön kun on nälkä ja laadukasta tavraa, En minä bensa autoon laita polttoöljyä tai hiekkaa. Mutta miski minä omaan suuhun tungen kaikkea minkä kyllä jokainen tietää olevan epäterveellistä. 

Voi kun tämä minun pieni pääni tässä universumin kaikkivoipaisessa mitättömyydessään osaisi edes tämän yhden asian oppia. 

Don´t fight with  hunger, it eats you eventually.